aussen_1_k (13351 Byte )  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2 (18670 Byte )


Eurooppalaisia naisia - Bettina Flitner

Janne Gallen-Kallela-Siren

Herra suurlähettiläs, herra kaupungin hallituksen puheenjohtaja, hyvät naiset ja herrat, tervetuloa Tampereen taidemuseoon taitelija Bettina Flitnerin Eurooppalaisia naisia -valokuvanäyttelyn avajaistilaisuuteen.

Tämä on kolmas kerta puolen vuoden aikana, kun minulla on ilo ja kunnia lausua uuden näyttelyn tervehdyssanat Tampereen taidemuseossa. Museossa uusi näyttely on aina eräänlainen uuden lapsen syntymä, jännittävä tapahtuma, jonka onnistuminen edellyttää usean eri tahon kitkatonta yhteistyötä. Onnistunut näyttely sisältää tärkeän viestin: Tampereen taidemuseon koneisto on hyvässä rasvassa ja toimii moitteettomasti. Toivon hartaasti, että onnistumisemme ja toiminnalliset edellytyksemme huomioidaan myös museon ulkopuolisella kunnallisella kentällä, jossa museoiden erityispiirteet ovat vaarassa hautautua suurten strategisten organisaatiouudistusten alle. En voi painottaa tätä asiaa tarpeeksi. Tämä päivä ei kuitenkaan ole huolille omistettu, Tampereen taidemuseossa se on omistettu taiteilija Bettina Flitnerille ja eurooppalaisille naisille, heidän saavutuksilleen.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Worcesterissa, Massachusettsin osavaltiossa Yhdysvalloissa sijaitsevan Clark-yliopiston ensimmäinen presidentti G. Stanley Hall julkaisi kaksiosaisen kirjansa Adolescence: Its Psychology and Its Relations to Physiology, Anthropology, Sociology, Sex, Crime, Religion, and Education-eli suomeksi Nuoruusikä: sen psykologia ja sen suhteet fysiologiaan, antropologiaan, sosiologiaan, sukupuolisuuteen, rikollisuuteen, uskontoon ja koulutukseen. Teoksessaan, josta 1900-luvun alussa muodostui nopeasti tieteellisesti arvostettu merkkiteos, Hall pyrki osoittamaan lukijoilleen, että naisten kouluttaminen yhdessä miesten rinnalla on haitallista niin naisille kuin myös koko yhteiskunnalle. Hänen mielestään naisia sai kyllä kouluttaa, vaikka korkeakouluissakin, mutta heidän pääasiallisena oppiaineenaan tuli olla lasten- ja kodinhoito. Naisten aivoja ei Hallin käsityksen mukaan tullut rasittaa miesten maailmaan kuuluvilla asioilla ja ammateilla-aivorasituksella oli hänen mielestään erittäin haitallisia vaikutuksia naisten terveydelle ja perheiden hyvinvoinnille. Hallin tutkimus on vain yksi muistutus monien joukossa siitä kuinka nuori käsite sukupuolien välinen tasa-arvo on. Se, että tänä päivänä muutamassa maailman noin kahdestasadasta valtiosta naiset ovat nousseet merkittäviin asemiin, että he ovat painaneet sormenjälkensä ihmiskunnan yhteiseen historiaan kaikilla tieteen ja taiteen aloilla, ei ole itsestäänselvyys eikä sitä pidä sellaiseksi mieltää. Suurimmassa osassa maailman valtioista sukupuolien välinen tasa-arvo ei ole toteutunut ja naisen suhde mieheen on alamaisen suhde herraan. Suomessa kuten muissakin Pohjoismaissa olemme tässä suhteessa etuoikeutettuja. Suomessa naiset saivat äänioikeuden vuonna 1906, yksitoista vuotta ennen kuin maamme julistautui itsenäiseksi. Vain Uusi Seelanti oli ehtinyt antaa naisille täyden äänioikeuden ennen Suomea. Naisen asema on tämän katajaisen kansan kotimaassa vahvistunut huomattavasti kuluneen sadan vuoden aikana. Suomalaiset naiset ovat toimineet ja menestyneet miesten rinnalla niin sodan kuin myös rauhan näyttämöillä, jopa siinä määrin, että Jatkosodan jälkeen Neuvostoliiton määräyksestä vapaaehtoistoimintaan perustunut Lotta Svärd -naisjärjestö lakkautettiin. Se, että meillä asiat ovat nykyään suhteellisen hyvin ei kuitenkaan anna meille oikeutta ummistaa silmiämme yhteiskunnallisille epäkohdille, jotka ovat arkipäivää meitä ympäröivässä maailmassa. Ne tummat, maamme sielunelämää ja kansallista psyykeämme syvästi vahingoittaneet vuosikymmenet, jolloin Suomessa oli muodikasta ihannoida Neuvostoliittoa, maata joka sotilaallisesti ja poliittisesti uhkasi itsenäisyyttämme ja joka omilta kansalaisiltaan eväsi demokratian, ovat muistutus siitä, kuinka helppoa ja vaarallista on ummistaa silmänsä.

Valokuvataiteilija Bettina Flitner ei ole ummistanut silmiään. Hän on avannut ne ja kameransa linssin kautta hän auttaa kanssaihmisiään tekemään samoin. Flitner ei saarnaa meille, hän ei pakota meitä omaksumaan jotakin tiettyä ideologiaa. Hänen valokuvateoksensa ja niiden rinnalla tunnetun saksalaisen toimittajan ja esseistin, Alice Schwarzerin tekstit kertovat meille omilla lyriikan ja realismin välimaastoon sijoittuvilla ehdoillaan ihmisistä, naisista, joiden sormenjäljet ovat konkreettisten saavutusten kautta muodostuneet osaksi eurooppalaista ja yleismaailmallista ihmiskunnan historiaa. Katsoessamme ympärillemme näemme suuria naisia suurissa kuvissa. Tutustuessamme teoksiin lähemmin löydämme kuitenkin kuvatuissa henkilöissä ja heidän piirteissään koko ihmisyyden ja inhimillisyyden kirjon, kirjon jossa suuri sekoittuu pieneen, sattumien summa tavoitteiden ja saavutusten yhtälöön, kovuus herkkyyteen, menestys vastoinkäymisiin, elämänilo ja onnistuminen vastoinkäymisten tihkusateeseen.

Takanani kohtaamme vuonna 1930 syntyneen puolalaisen kuvanveistäjän Magdalena Abakanovichin ja häntä 38 vuotta nuoremman säveltäjän, Olga Neuwirthin, joka oman taiteellisen työnsä ohella on antanut aikaansa ja energiaansa päivänpoliittisille kysymyksille kohdentaen kriittisen katseensa mm. oikeistopopulisti Jörg Heideriin, josta hän sanoo ”minua ei jodlaamalla nujerreta”. Edessäni oikealla näemme Unkarin juutalaisen shakinpelaajan, vuonna 1976 syntyneen Judit Polgarin, joka vuonna 1998 voitti nopeassa ottelussa maailmanmestari Anatoly Karpovin, ja hänen vieressään vuonna 1942 syntyneen biologin, Christiane Nüsslein-Volhardin, jolle myönnettiin lääketieteen Nobel-palkinto vuonna 1995. Polgarin elämänasenne kuvaa hyvin useita tässä näyttelyssä esiteltyjä eurooppalaisia naisia: hän saavutti ensimmäisen mestarintittelinsä ollessaan 11-vuotias ja siitä lähtien on kieltäytynyt osallistumasta pelkästään naisille tarkoitettuihin kilpailuihin. Takaseinän kuvat esittävät ranskalaista astronautti-poliitikko Claudie Haigneréa ja romanialais-saksalaista kirjailija Herta Mülleriä, joista ensimmäinen on katsonut maailmaa avaruudesta ja toinen sielunsa uumenista. Vasemmalla puolellani katseemme kohtaa itävaltalaisen taidemaalarin Ceija Stoikan, joka pelastui keskitysleireiltä ja saksalaisen toimittajan ja esseistin Alice Schwarzerin, joka on omistanut suuren osan elämästään naisasialiikkeelle ja jonka käsialaa ovat tämänkin näyttelyn näyttelytekstit. Nämä kahdeksan naista muodostavat vain pienen osan siitä liikkeestä ja toiminnasta, jonka ytimessä palaa vapauden ja vapautumisen voimakas liekki. Museon muissa tiloissa ja sen ulkoseinissä kohtaatte näiden kahdeksan naisen hengenheimolaisia. Oikeastaan me kohtaamme heitä joka päivä, kunhan vain nostamme katseemme ja avaamme silmämme. Flitnerin kuvien kertoma tarina ei pääty kuviin. Ne ovat osa paljon suurempaa kertomusta, josta näemme häivähdyksiä tutkiessamme tarkasti Flitnerin mallien silmiä, jotka ovat eräänlainen ikkuna tämän hetken ja ikuisuuden väliseen maisemaan.

Feminismi ei ole yksioikoinen asia, sitä ei ole helppo määritellä ja helpot määritelmät kuvaavat sitä huonosti. Tänä päivänä ei voida enää puhua feminismistä vaan feminismeistä. Kaikkiin -ismeihin kätkeytyy totalitarianismin ja fundamentalismin vaara. Onneksi tämä on huomattu feminismin kentällä ja naiset ovat puuttuneet ja ottaneet asiaan kantaa. Feminismien voima piilee niiden uusiutumiskyvyssä, monimuotoisuudessa ja moniarvoisuudessa. Tämä uusiutumiskyky ja monimuotoisuus kuvastuu voimakkaana Bettina Flitnerin taiteessa. Katsellessani hänen valokuviaan ja niissä kuvattuja naisia mieleeni palaa opettajani, professori Linda Nochlinin lausahdus, ”sotia ei voi voittaa, mutta taisteluita voi.” Ihmisen elämässä elämisen prosessit ovatkin mielestäni huomisen päämääriä, tulevaisuuden vuorenhuippuja tärkeämpiä.

Taiteilija Bettina Flitner, omasta ja Tampereen taidemuseon puolesta haluan kiittää Teitä tästä mahdollisuudesta järjestää teostenne näyttely täällä Tampereella. Eurooppalaisia naisia -näyttelyn ovat kuratoineet ja ammattitaidoilla toteuttaneet taidemuseon tutkija Tapani Pennanen ja Ulrich Haas-Pursiainen Valokuvakeskus Nykyajasta. Heille kuuluu kiitos näyttelyn onnistumisesta. Museon pohjakerroksessa tänään avautuvan Suomalaisia naisia - taiteilija ja malli -näyttelyn on kuratoinut museoamanuenssi Marja-Liisa Linder. Kiitos Marja-Liisa. Näiden kahden toisiaan taidehistoriallisesti heijastelevan näyttelyn ripustuksen toteuttamisesta ovat vastanneet museomestarit Olli Mattila, Elina Rantasaari ja Mika Pentti, joista viimeksi mainittu vietti koko torstaipäivän museon ulkoseinien katveessa ottaen mittaa valokuvan ja kylmän viiman välisestä yhtälöstä. Lämmin kiitokseni teille. Kiitos myös koko museon henkilökunnalle: on ilo työskennellä kanssanne. Lopuksi haluan kiittää Saksan liittotasavallan Nordrhein-Westfalenin osavaltion kulttuuriministeriötä ja Suomen Opetusministeriötä siitä tuesta, jonka ne ovat antaneet Eurooppalaisia naisia -näyttelylle.

Hyvät naiset ja herrat, minulla on nyt ilo ja kunnia antaa puheenvuoro näyttelymme kunniavieraalle ja avaajalle, Saksan liittotasavallan suurlähettiläälle, filosofian tohtori Hanns Schumacherille.

###PAGEBROWSER###